Etusivu

Opetus

Lukujärjestys

Soitossa tarvittavaa

Hinnat

Opettajat

Inspiraatio iltapäivät

Monipuolisen musiikki-ilmaisun menetelmä

Yhteystiedot

inspis

 

Vapaa säestys

Improvisointi

Korvakuulolta soitto

Säveltäminen

Prima vista

 

Musiikki

Linkit

Oppilaiden sivu

Piano-asiaa

 

 

 

 

 

Soittotunnit aikuisille

         
 

Ei ole myöhäistä aloittaa soitonopiskelu

Musiikkikoulu Inspiraatiossa myös aikuiset voivat opiskella eri soittimien soittoa tai laulua. Monet vanhemmat haluaisivat oppia hieman soittamaan pystyäkseen kotona ohjaamaan lapsiaan. Toiset haluavat verestää vanhaa jo unohduksiin jäänyttä soittotaitoaan. Myös jo opitun soittotaidon ylläpito on helpompaa, kun soittotunteja on säännöllisesti vaikka sitten harvemmassa tahdissa.

Monissa ammateissa (kuten luokanopettaja, lastentarhanopettaja, nuoriso-ohjaaja yms) soitto-,säestys- ja laulutaito on hyödyksi.

Ehkäpä tarvetta onkin tietää musiikin teoriasta. Kuorolaulu on yksi aikuisten suosituimmista harrastuksista. Kuitenkin monet laulajat eivat osaa lukea nuotteja vaikka haluaisivat. Soittotunti on myös mahdollista käyttää musiikin teorian opiskeluun.

Harvoilla aikuisilla on mahdollisuutta sitoutua viikottaisiin soittotunteihin. Nyt voivat aikuiset käydä kertahinnalla silloin kuin heille sopii esim. joka toinen viikko tai kerran kuussa. Myös tiiviskurssi on mahdollinen. Soittoajat ovat viimeiset ilta-ajat.

Aikuisten kanssa tunnit räätälöidäänn tarpeen ja käytössä olevan ajan mukaan. Jos aikuinen haluaa paneutua esim. vain säestämiseen on se mahdollista.

Aikuiset saavat musiikkikoulun kaikki edut kuten virallisen todistuksen sekä soitossa tarvittavaa materiaalia. He voivat osallistua koulun tilaisuuksiin.

 

 

         
 


 

 

     
 

 

         
Musiikkikoulu Inspiraatio